
Otteluennakko SB Savo - ToPV 20.3.2010 (18.03.2010)

Vihreät matkaa Nilsiään SB Savon vieraaksi.
Tornion palloveikot kohtaa siis 1-divisioona karsinnan ensimmäisessä vaiheessa SB Savon. Karsinnat pelataan paras kolmesta systeemillä. Joukkueesta ei hirveästi tietoa ole, mutta tilastoja katsoessa huomaa että joukkue on menneellä kaudella tehnyt hurjan määrän maaleja (158) ja päästettyjä maaleja on lohkon toiseksi vähiten(85). Tämä kaikki 18 pelissä.
SB Savo tippui täksi kaudeksi 2-divisioonaan, jota ennen se pelasi viisi kautta
1-divisioonan itälohkossa. SB Savon nettisivujen mukaan joukkueeseen tuli tälle kaudelle peräti 15 uutta pelaajaa. Jotain seuran tasosta ja alueen salibandy suosiosta kertoo myös se, että Nilsiässä lukiolaisilla nuorilla on mahdollisuus salibandylinjaan exel-akatemiassa ja junioreita SB Savolla on E, D, C ja B ikäluokissa.
SB Savon ylivoimaisesti tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut Arttu Mäkitörmä, joka voitti myös lohkon pistepörssin tehoin 26+39. Pisteitä miehellä on siis melkein yhtä paljon kuin vihreiden neljällä parhaalla pistemiehellä. Pistepörssiä silmäillessä näyttäisi Savon joukkueesta kuitenkin löytyvän useampikin
maaliruisku. Ennakkosuosikin viitta ja paineet on helppo asettaa savolaisten harteille.
ToPV:n pelaajatilanne näyttää hyvältä, eikä ainakaan tässä vaiheessa kukaan ole ilmoittanut jäävänsä pois joukkueen tähän asti isoimmasta ottelusta. Loukkaantumisiakaan ei ole, kun Tero “Turtsi” Kankaankin nilkka on jälleen ehjää lasia. Parhaalla mahdollisella miehistöllä siis päästään haastamaan nilsiäläiset. Koko joukkueen puolustuspelaaminen ja tällä kaudella loistavasti torjunut Janne Niemelä ovat avainasemassa ensimmäisessä ottelussa. Tottakai myös joukkueen tavaramerkiksi muodostuneet nopeat vastahyökkäykset ovat isossa roolissa ja tehokkuutta niihin toivotaan.
Ottelu pelataan Nilsiän liikuntahallilla jossa pelialustana on Toppilalle se vähemmän tuttu parketti. Kenttä on myös neljä metriä lyheympi kuin Putaanhallilla, joten laukauksia varmasti satelee heti puolen kentän jälkeen. Valmistatuminen otteluun on hyvää vauhtia menossa ja kovalla taistelumielellä lähdetään haastamaan SB Savoa Nilsiään. Ottelut ovat varmasti hieno kokemus koko joukkueelle, joka on parina viime vuotena ollut 2-divisioonan kärkikahinoista ulkona kerran jopa karsien pysyäkseen 2-divisioonassa.
-HK
Kaksinkertainen sarja turnausmuotoisena. Peliaika 3 x 15 minuuttia peliaikaa, josta kolmannen erän kolme viimeistä minuuttia tehokasta.
Lohkon voittaja nousee suoraan II-divisioonaan. Lohkon 2. sijoittunut karsii pääsystä II-divisioonaan II- div lohkon 9. vastaan. Kotietu III-divisioonan joukkueella. Paras kolmesta. Peliaika 3*20 minuuttia tehokasta.
Lohkon kaksi viimeistä putoaa suoraan IV-divisioonaan. Lohkon 7. ja 8. karsimaan paikasta III-divisioonassa. Lohkon 7. sijoittunut karsii IV-divisioonan huonomman lohkokakkosen (pisteet/ottelu) kanssa. Yksi ottelu. Voittajat III-divisioonaan.