
Murheiden viikonloppu (11.01.2011)

ToPV:n viikonlopun pelit ei joukkueelta nappiin mennyt. Tornio-Kemi derbyn vei Sastamolo Kings suvereenisti 8-2 ja sunnuntain peli Limingassa päättyi 5-12 kotivoittoon. Sastamolo pelissä ToPV pääsi 5 kertaa pelaamaan ylivoimaa, tuloksena ei yhtään maalia. Alivoimaa 3 kertaa ja tuloksena 3 päästettyä maalia.
Liminka pelissä 3 ylivoimaa, ei maalia. 3 alivoimaa, 3 päästettyä. ToPV:n aiemmin potema “mustahetki-peikko” on kääntynyt YV/AV-kriisiksi ja kriisiä koskevan statistiikan voi uteliaimmat löytää SSBL:n sivuilta. .
Jos Toppila hoitaa molemmat pelitilanteet kotiin, on tulos täysin toinen. Kauden viimeisiin kuuteen peliin on ryhdistäydyttävä ja annettava 100% panos sarjassa pysymisen kannalta. Se siitä spekuloinnista ja jaapattelusta, jatketaan Liminka – ToPV 12-5 (6-2)(3-2)(3-1) ottelun lähtökohdista ja ottelun kulusta.
ToPV lähti Liminka otteluun samalla kokoonpanolla, kuin Sastamoloa vastaan. Puuttuvat palat: Tero “Thaimaa” Kangas, Juha “Nilkka” Nevala ja Jussi “Hirvi” Tilus. Peliin lähdettiin kahdella pelaavalla kentällisellä. Kaksi ensimmäistä erää pelattiin kahdella ja viimeinen kolmella kentällisellä.
Pieniä muutoksia kentällisiin tuli, mm. pakin tontilta nostettiin Jukka “JuGi” Simonen hyökkäyspäähän, tehden 2. divarin ensimmäisensä. Tulokaskauttaan pelaava Janne “Lock ‘n Load” Mäntynenä latoi kaksi pömpeliä. Puolustajat Heikki “Ex-Waterboy”, nyk. “Larsson” Kähkönen ja Jarmo “Steve” Säkkinen (1+0). Kimmo “Poseidon” Posti (0+2), Juho “Nisteri” Kanto ja Johan “Jussa” Haapasaari (1+0).
Ensimmäistä erää ehti kulua vain kymmenkunta sekuntia, kun Kimmo Posti pääsee vetopaikkaan. Tulinen laukaus tolppaan ja Liminkalaiset selvisi vain maalin kulumalla, yleisö huokaa viiveellä. Ajassa 01:22 Lielahti rokottaa ensimmäisestä paikasta tilanteeksi 1-0. ToPV herää taistoon alta minuutin edellisestä maalista ja Janne Mäntynenä latoo vain ja ainoastaan yläkulmaa, Juho Kannon syötöstä ajassa 02:02 ja tilanne 1-1.
LNM ei kauaa tuhisuta nokkaa, kun Juuso Patrikainen vie kotijoukkueen jälleen johtoon ajassa 05.54. ToPV:n tilannetta ei paranna 2 jäähyä putkeen ajassa 09.39 Johan Haapasaari ja 10.35 Heikki kähkönen. Kokenut korkean paikan pillipiipari viheltää vain ja ainoastaan syystä, luulisin, vaikka etäisyyttä tilanteeseen olisikin kentän verran. Ei auta itku markkinoilla, eikä edes Limingassa. LNM tekee tulosta molempien jäähyjen aikana. 3-1 YV ajassa 10.39 ja 4-1 YV 11.35.Kokenut korkean paikan pillipiipari viheltää vain ja ainoastaan syystä….
LNM jatkaa menojaan, 5-1 Janne Kantola ajassa 16:56 ja ajojahti on alkanut. Jarmo Säkkinen antaa toivoa tekemällä tilanteeksi 5-2 Johan Haapasaaren unelmasyötöstä ajassa 18.40, mutta vain hetkeksi. LNM saa erän viimeisille sekunneille hyökkäyksen, yrittäen poikittaista syöttöä maalinedustalta. ToPV puolustaa rankalla kädellä ja mailalla, pallo tulee puolustajan puolustavan mailan kimmoisaan grippiosaan ja siitä leijupallo juuri ja juuri verkon perukoille ajassa 19.49. Onnella ei osaa, eikä arpaa ja erä päättyy kotijoukkueen johtoon 6-2.
Toinen erä toistaa edeltäjäänsä, LNM etuilee heti erän alkuun ja Hannu Nikkinen pommittaa tilanteeksi 7-2 ajassa 21.12. Taas Hieman viiveellä ToPV pyyhkii ylimääräöljyt lavoistaan. Kimmo Posti toimittaa pallon Janne Mäntynenän liekehtivään lapaan, sanat Lock ‘n Load kaikuu kattilassa ja ylänurkan nurkin paikka saa pallosta seuraa, tilanne 7-3 ajassa 23.32.
Kimmo Posti toimittaa pallon Janne Mäntynenän liekehtivään lapaan…
Seuraava LNM jäähy ajassa 24.59 ei auta asiaa. Lähimpänä Janne Mäntynenä osuu puolivahingossa vastustajan vahdin maskuliiniseen maskiin. Seuraavaksi pillit soi ja jäähypenkki tutuksi ajassa 31.14. Tasan minuutti jäähyä kärsitty ja vastustaja sakottaa sakon päälle tilanteeksi 8-3 YV Tero Riipinen. Torniolaiset ei päästä Liminkaa saavuttamattomaan johtoon, vaan vastalause tulee pakin tontilta hyökkääjäksi siirretyltä Jukka Simoselta. Jonne Keräsen laadukkaasta syötöstä ei ole kuin laithauttaa, ja erä päättyy lukemin 8-4.
Kolmas erä käyntiin maalivahdin vaihdolla Janne Keräseen ja 3. kenttä käyttöön. ToPV ylivoimaan erän alkuun ajassa 40.56. Nyt jos milloinkaan, mutta ei, räkäpäitä perhana! Ei tunnu mikään auttavan. LNM jatkaa samaa rataa ja erän ensimmäinen maali vastustajalle ajassa 44.32 Tero Riipinen. Valoa risukasaankin, Heikki Kähkönen tillikoi Kimmo postin oivaltavasta syötöstä tulostaululle 10-viis ajassa 49.viisviis. Nopeilla vastahyökkäyksillään LNM alkaa sinetöimään ottelua, 2 maalia ajassa 51.00 Janne Kantola ja 52.20 Lasse Lotvonen.
…..räkäpäitä perhana!
Ei huonoa, etteikö hyvääkin, vai miten se meni. Ajoittain tosi hyvää pyöritystä ja LNM pelasi viidellä viittä vastaan, kuin olisi ylivoiman paineen alla. Paikkoja oli, tolpat kilisi, varmaan vieläkin soi, mutta vastustajan viimeistely oli parempi.
Uusia maalintekijöitä herää, vanhat pitää vain herättää! Hiotaan ja höylätään, niin kyllä pelit vielä iloksi muuttuu. Viivan yläpuolelle ei ole matka eikä mikään, kohtalotovereita löytyy. 3 kotona, 3 vieraissa, mitään ei ole vielä menetetty. Tummat pilvet leijuvat yllä, mutta Raulin sanoin, kauas pilvet karkaavat.
-JK
Huono eka erä meiltä. Kahdessa jälkimmäisessä herättiin taistelemaan luotiin paikkoja, mutta viimeistely tökki. Veskaripeli ei onnistunut tänään toivotulla tavalla. Vaikeaksi menee, mutta vaikeuksien ja hitonmoisen työn kautta tästäkin suosta noustaan…. – Valmentaja Jani Hanska
Ottelun tilastot.
Kaksinkertainen sarja turnausmuotoisena. Peliaika 3 x 15 minuuttia peliaikaa, josta kolmannen erän kolme viimeistä minuuttia tehokasta.
Lohkon voittaja nousee suoraan II-divisioonaan. Lohkon 2. sijoittunut karsii pääsystä II-divisioonaan II- div lohkon 9. vastaan. Kotietu III-divisioonan joukkueella. Paras kolmesta. Peliaika 3*20 minuuttia tehokasta.
Lohkon kaksi viimeistä putoaa suoraan IV-divisioonaan. Lohkon 7. ja 8. karsimaan paikasta III-divisioonassa. Lohkon 7. sijoittunut karsii IV-divisioonan huonomman lohkokakkosen (pisteet/ottelu) kanssa. Yksi ottelu. Voittajat III-divisioonaan.