ToPV pelaa:

-

ToPV voittoputkessa!!! (27.01.2010)

ToPV jatkoi voittoputkensa viiteen kun se haki pisteet Oulusta numeroin 3-2ja.(0-1),(1-1),(1-0),(1-0). Ottelu OYUS:a vastaan venyi siis jatkoajalle, jossa Toppila nappasi sen tärkeän extra pisteen.

Ottelussa pääosaan nousivat molempien joukkueiden maalivahdit, niinkuin numerotkin sen osoittavat, ei maalijuhlia Oulun urheilutalolla nähty. Ottelusta vihreiltä oli sivussa puolustaja Harri Hyvärinen.

1.Erä

ToPV lähti otteluun totuttuun ja hyväksi todettuun tyyliinsä kolmella hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla. Tällä kertaa vihreät eivät saaneet aivan yhtä terävää alkua kuin Torniossa kun joukkuueet viimeksi kohtasivat. OYUS puolestaan näytti olevan todella hyvällä jalalla liikenteessä ja pääsikin erässä myllyttämään vieraspäätyssä torniolaisten vielä herätellessä jalkojaan.

Ensimmäinen tilastomerkintä saadaan ajassa 3:13 Jarmo “Jorma” Säkkisen mellastaessa itsensä boksiin. OYUS ei kuitenkaan onnistu hyödyntämään ylivoimaa ja viimeaikoina hienosti toiminut alivoima pitää nollan. Ottelun ensimmäinen maali syntyy ennen erän puoltaväliä kun OYUS:n tehokaksikko värkkää pelitilanteisiin nähden ansaitun maalin, Miikka Kaan viimeistelee Jarmo Härmän syötöstä tilanteeksi 1-0.

Miikka Kaan viimeistelee Jarmo Härmän syötöstä tilanteeksi 1-0

Loppuerä mennään rauhallisissa merkeissä eikä lisää tilastomerkintöjä enää merkata. Erä oli ToPV:lta tämän päivän huonoin ja OYUS maalivahti Ismo Makkosen torjuntataitoja ei juurikaan päästy testaamaan.

2.Erä

Toisessa erässä pääsivät vihreätkin paremmin peliin mukaan ja tilanteita saatiin OYUS:n maalille heti alkuun. OYUS oli kuitenkin edelleen askeleen verran Toppilaa edellä ja sai useita hyviä maalipaikkoja. Onneksi näyttäisi jälleen siltä, että ToPV maalilla torjuvalla Janne Niemelällä on pelihuumori kohdallaan ja kaiken sen länkytyksen lisäksi pallotkin tarttuvat miehen kuulemma liukkaisiin hanskoihin.

Pelikellon näyttäessä 32:58 lähtee Kimmo Posti tuttuun tapaansa tukemaan hyökkäystä ja onnistuukin maalinteossa Kimmo Laukkasen toimiessa syöttäjänä. Maalin jälkeen tasatilanteessa ehditäänkin peliä jatkaa juuri ja juuri minuutin verran kun kotijoukkue pääsee kuittaamaan tilanteeksi 2-1. Maalia edelsi Toppeen peittovirhe kun kaksi “tolumiestä” lähtee Riku Laukan kierron mukaan ja mies jättää pallon Janne Pahkalalle, joka saa melko rauhassa ladata reikäpallon lentoradallensa kohti Toppila maalia.

lähtee Kimmo Posti tuttuun tapaansa tukemaan hyökkäystä ja onnistuukin maalinteossa

Tilanteessa Tero “TOLU” Kangas loukkaa nilkkansa, ja Jari Törmänen päästetään
vilttiketjun laidalta Haapasaaren ja Hoolin laidalle. Pari minuuttia myöhemmin ajassa 36:09 ToPV pääsee kokeilemaan ylivoimaansa, joka on ollut koko kauden ajan mahtavasti jäissä. Tällä kertaa ylivoimaa kuitenkin pyöritellään hienosti ja kahden minuutin aikana saadaankin paikkoja kauan kaivatun YV-maalin tekoon, mutta ylärimaa lähemmäksi ei päästä. Tämän kertainen ylivoima kuitenkin enteilee hyvää. Erätauolle OYUS:n johtaessa 2-1.

3.Erä

Kolmanteen erään ToPV lähtee tällä kertaa yhden maalin tappioasemasta, kun tällä kaudella on ollut yleistä, että kolmannessa erässä puolustetaan aikaisemmin hankittua johtoasemaa. Tauolla päätettiin että ei lähdetä hätäilemään suotta, vaan luotetaan omaan taktiikkaan, koska kiirettä yhden maalin tekemiseen ei ole. Kolmas erä olikin vihreiden ylivoimaisesti paras ja OYUS:n maalivahtia päästiin testaamaan kunnolla.

Ajassa 45:02 kotijoukkueen Riku Laukalle tuomitaan kahden minuutin rangaistus
mailaan lyönnistä ja aiemmin jo hyviä paikkoja tuottanut YV-ketju pääsee kokeilemaan kuvioitaan. Jälleen ylivoima pyörii hienosti ja laukauksia saadaan, mutta Ismo Makkonen OYUS maalissa kestää. Kun ottelua on pelattu 46:29 ToPV saa kaivatun tasoituksen ja kauan kaivatun ylivoimamaalin. Maestro Pokka (ei siis Tomi) passaa maalin takaa kapteeni Pikkaraiselle, jonka veto lähtee suoraan syötöstä takayläkulmaan.

… kapteeni Pikkaraiselle, jonka veto lähtee suoraan syötöstä takayläkulmaan.

Tämä maali riittääkin viemään ottelun jatkoajalle, vaikka molemmilla joukkueista onkin omat paikkansa tehdä vielä voittomaali varsinaisella peliajalla. Varsinkin ToPV:n maalilla oli ajoittain vilinää, mutta Niemelä kesti torjuen välillä kengänkärjellään ja sormenpäillään, päällä seisten ja Jarmo Säkkinen päällä maaten. Varsinainen peliaika 2-2 ja edessä kauden ensimmäinen jatkoaika.

Jatkoaika (5min.)

Jatkoajallakin molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista ottelu, mutta molempien maalivahdit saivat aina jotain pallon tielle. Vihreiden puolustus pelasi jatkoajalla hienosti vetoja peittäen ja piti vastustajien pelaajat laidoilla ja kulmissa.

Jatkoerää oli pelattu reilut neljä minuuttia, kun OYUS painostaa ja Jari Törmänen
juoksee ohi OYUS pakin ja pelaa itsensä hieman ulos tilanteesta. OYUS:n pakki pääsee lataamaan, mutta onneksi Ville Hooli ehtii peittämään vetoa ja vieressä ollut Johan Haapasaari pyörähtää “kolmikuuskymppiset” ennen kuin antaa sulkapallo syötön pakkien taakse jäänelle Jari Törmäselle, joka pääsee puolittaiseen läpiajoon eikä erehdy, vaan kellot pysäytetään aikaan 64:38. Jatkoaikamaali siis koko Haapasaaren ketjun kovasti harjoitellun yhteistyön tulos.

Johan Haapasaari pyörähtää “kolmikuuskymppiset” ennen kuin antaa sulkapallo syötön pakkien taakse jäänelle Jari Törmäselle

Vihreille todella tärkeä voitto kärkikahinoita ajatellen. Kaikki on vielä hyvin omissa käsissä TOP2 sijoja ajatellen, mutta mikään ei todellakaan ole varmaa vaan jäljellä vielä neljä tärkeää peliä. Seuraavaksi vastassa on Ruukin Into vihreiden omassa kotiluolassa.

Vieraissa ToPV voitti Intolaiset 9-3, mutta 6. Helmikuuta nähdään todennäköisesti tiukka vääntö pisteistä.

Ottelu valmentajan silmin

Huikea taistelu meiltä todella vaisun ensierän jälkeen. Molempien joukkueiden veskareillakin tuntui olevan myöskin huikea päivä. Eikä menty missään vaiheessa paniikkiin vaikka kaveri johti peliä melkein loppuun saakka. Luotettiin omaan taktiikkaan ja palkinto saatiin jatkoajalla. -valmentaja Jani Hanska

Ottelun tilastot.

Tulli*raadin tähdet
(Tilastot toimittaa SSBL)
  • (23.03.2010) SB Savo - ToPV
  • Kaksinkertainen sarja turnausmuotoisena. Peliaika 3 x 15 minuuttia peliaikaa, josta kolmannen erän kolme viimeistä minuuttia tehokasta.

    Lohkon voittaja nousee suoraan II-divisioonaan. Lohkon 2. sijoittunut karsii pääsystä II-divisioonaan II- div lohkon 9. vastaan. Kotietu III-divisioonan joukkueella. Paras kolmesta. Peliaika 3*20 minuuttia tehokasta.

    Lohkon kaksi viimeistä putoaa suoraan IV-divisioonaan. Lohkon 7. ja 8. karsimaan paikasta III-divisioonassa. Lohkon 7. sijoittunut karsii IV-divisioonan huonomman lohkokakkosen (pisteet/ottelu) kanssa. Yksi ottelu. Voittajat III-divisioonaan.

    Intersport Musta Pörssi Corner-Inn Puustelli Pohjaset Oy Ojanperä SMA Mineral